Sisäilmatutkimukset

Ammattitaitoinen ja huolellinen tutkimus

on lähtökohta rakennuksen sisäilman

terveellisyyteen liittyvien ongelmien ratkaisussa.

Talokki-palvelut

Sekä asiakkaan että tutkijan kannalta on mielekkäintä kartoittaa tilanne kerralla, sillä rajatulla tutkimuksella saavutetaan harvoin tyydyttävä lopputulos sisäilmaongelman ratkaisemiseksi kokonaisuudessaan.

Tutkimukseen sisältyy rakennuksen rakenteiden, etenkin riskirakenteiden, kartoitus ja tutkiminen. Yleensä rakenteiden sisältä joudutaan ottamaan materiaalinäytteitä, joilla selvitetään vaurioituneiden rakenteiden mahdollisesti tuottamaa terveyshaittaa ja vaurion laajuutta. Näytteitä otetaan tarvittaessa myös sisäilmasta tai pinnoilta (ilmanäytteet, kuidut, laskeutunut pöly, VOC-yhdisteet).

 

Tutkimuksesta laaditaan asiantuntijalausuntona selkeä raportti, jossa kerrotaan tehdyt tutkimukset ja niiden tulokset sekä arvioidaan vaurioiden aiheuttamat riskit ja korjaustarve. Raportissa pyritään myös esittämään vaurioihin johtaneet syyt ja annetaan korjausehdotukset, joilla rakenne voidaan korjata kestävällä tavalla.

Materiaalinäytteiden lisäksi näytteitä otetaan tarvittaessa myös sisäilmasta ja pinnoilta. Talokki käyttää näytteiden analysoinnissa Eviran asumisterveystutkimuksiin hyväksymiä laboratorioita.

 

LUE LISÄÄ: Sisäilmatutkimuksen kulku on

esitetty yksityiskohtaisemmin Ohjeita-osiossa.

Jos epäilet sisäilmaongelmaa, ota yhteyttä!

Talokki on luotettava ja puolueeton rakennusterveyteen

liittyvien kuntotutkimusten osaaja.

Anssi Haapanen

Rakennusterveysasiantuntija,

rakennusmestari

0400 680 539

anssi.haapanen(at)talokki.fi

Haratie 11, 11130 Riihimäki

Eija Haapanen

Sisäilma-asiantuntija (ISY)

040 822 3417

eija.haapanen(at)talokki.fi

Haratie 11, 11130 Riihimäki

© Rakennuspalvelu Talokki Oy 2016. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Käyttöehdot.